lauantai 28. helmikuuta 2015

wanhat 2015


Yks lukion odotetuimmista päivistä on ohi. Onhan siitä jo yli kaksi viikkoa. Wanhojen päivä oli kyllä kaikkien odotusten mukainen. 

Mun aamu alko jo neljältä, kun heräsin ja pakkasin nopeesti loput kamat ja suuntasin kampaajalle ja meikkiin. Kampaus ei ollut semmonen, kun olin aikasemmin katellut kuvia, mutta syynä oli mun hiusten määrä; niihin ei vaan saatu tehtyä mun haluamia kampauksia. Mutta tykkäsin kyllä hiuksistani oikein paljon ja melkeen täydellisesti pysyi iltaan asti! Meikki oli kanssa mieluisa, vaikka se tosi voimakkaalta omaan silmään näyttikin.

Puoli yhdeksältä tanssittiin alakoululle ja mua ei jännittänyt yhtään. Mekon kanssa ei ollut suurempia ongelmia, se olis voinut olla hiukkasen vielä lyhempi, mutta muuten kaikki ok.
Ekojen tanssien jälkeen meillä oli tauko, jonka aikana vaan istuttiin ja mä söin aamupalaa. 

Kymmeneltä meillä oli tanssit yläkoululle, ykkösille ja opettajille. Kaikki meni taas hyvin ja oli kivaa. Tykkäsin tosi paljon kaikista tansseista, lempparit oli varmaan avaustanssi ja tango. Ja tietenkin meidän koulun oma tanssi, josta tykkäsin ihan sikana. Siitä on video alempana.

Vanhojen tanssit 2015 58IMG_2245

Oman koulun tanssien jälkeen suunnattiin koko porukka Scandiciin syömään. Meillä oli alkuruoaksi älyhyvää mozarellasalaattia, josta alempana kuvakin. Pääruoaks mä otin kanaa ja jälkkäriks oli suklaamoussea ja hillotettuja päärynöitä. Oli tosi hyvää ruokaa.

Untitled

Ruokailun jälkeen mentiin hippokselle valmistautumaan kenraaleihin. Ne meni hyvin ja sitten alkokin oottelu itse illan päätansseja varten. Kaikilla oli tosi ihania mekkoja ja mun onneks kenelläkään ei tainnu olla samanlaista mekkoa, kun mulla. Samantyylisiä löytyi kylläkin useita. Mun mekko on siis Tampereen Zazabellasta ostettu ja se on Mori Lee Paparazzi -merkkinen.

Illan tanssit meni tosi hyvin. Ensiksi jotkut lukiot tanssi kolme tanssia ja me tanssittiin ne loput kolme parin muun lukion kanssa. Tän jälkeen sai hakea perheenjäseniä jne. tanssimaan ja mä tanssin iskän ja Sampon kanssa tanssit. 

IMG_1771-001Vanhojen tanssit 2015 499UntitledIMG_1829-002Untitled

Odotellessa käytiin aina napsimassa kuvia kavereitten kanssa. Mua kaduttaa se, etten ottanu tarpeeks kuvia tolta päivältä. No ainakin kerkes keskittyä täysillä itse asiaan.

Sitten vuorossa oli koulujen omat tanssit. Meijän koulu tanssi kolmantena ja meni tosi hyvin! Tykkäsin meidän koulun omasta tanssista tosi paljon ja se oli mun lemppari kaikista koulujen tansseista Cynkkarin tanssin kanssa.

Vanhojen tanssit 2015 586Vanhojen tanssit 2015 621

^^Tässä on video meijän koulun omasta tanssista. Itse tanssi alkaa n. kohdasta 1:30. Suosittelen katsomaan, sillä siihen nähtiin paljon vaivaa!

Kun kaikki tanssit oli tanssittu, käytiin vielä ottamassa kuvia kaikkien kanssa. Tän jälkeen suuntasin nopeesti kotiin ottamaan mekon pois päältä ja vaihtamaan rennompaan asustukseen, sillä suuntana oli Himos ja jatkot.

Jatkoilla oli ihan kivaa, ootin ehkä vähän enemmän, mut ite vaikutin kyllä suuresti siihen, millä mielialalla olin siellä. Välillä oli ihan huippukivaa, mutta väsymys painoi kyllä koko viikonlopun siellä taustalla. Oon pahoillani siitä, et olin vähän kärttynen kaikille :D Alemmassa kuvassa näkyykin hyvin, että välillä nautittiin ja välillä sit ei. Oon tossa oikeenpuolimmaisessa kuvassa syvässä unessa, väsytti niin paljon ja oli niin kylmä.



Meidän mökki pysy onneks melko vahingoittumattomana, toisilla ei sitten niinkäään.

Kokonaisuutena aivan mahtava viikonloppu ja tuun kyllä aina muistelemaan hyvällä. Tässä oli kuvia mun ja kavereitten puhelimista ja kameroista sekä valokuvaaja Hannu Korpelan ottamia kuvia (1. ja 5. ja 9. ja 10.) eli kiitokset kaikille niistä. Kiitos myös kaikille kavereille ihanasta päivästä ja samoin perheelle. Erityiskiitos mun parille, olit oikein hyvä pari! 

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

mat, vintertid och ett recept


Mulle kuuluu ihan hyvää. Hain kesätöitä ja kirjotin 700 sanasen leffa-arvostelun englanniksi. Alle kaks viikkoo vanhoihin, kuolema lähestyy. Mekko on lyhennyksessä, kengät ei oo vielä tullu eikä meikistä oo tietookaan, mutta jatkoille mekko ja korut on valmiina. Jatkoja mä ootan ihan sikana, itse vanhoja taas stressaan sikana. Noh, ehkä kaikki menee hyvin. En jaksa oottaa sitä, et pääsen jakamaan tänne kuvia tosta päivästä ja viikonlopusta!

Oon aivan rakastunut puuroon. Syön sitä melkeen joka päivä marjojen, myslin ja voisilmän kanssa. Jos ette oo ikinä syöny mysliä puuron kanssa, suosittelen kokeilemaan. Ihan älyttömän hyvää! Kokeilin yks päivä granaattiomenaa ja sweetie-hedelmää. Molemmat oli hyviä, mut taisin olla allerginen sweetielle. Tulipahan ainakin kokeiltua. Ja rakastan talvimaisemia kunnon pakkasella, tämmönen lumisade nollakeli ei oo niin kivaa.

IMG_2161IMG_2166IMG_2168IMG_2165IMG_2170

Aattelin tänään leipoessa repästä ja kuvailin mun leivontaprosessia. Tässä teille tosi helpon ja niiin hyvänmakusen leivän resepti:

KAURALESELEIPÄ

IMG_2184

Tarvitset siis:

5dl hiivaleipäjauhoja(itse käytin 2dl grahamjauhoja ja 3dl vehnäjauhoja)
2dl kauraleseitä
1tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa
3dl vettä
1 kananmuna

Voiteluun:

1/2dl kiehautettua vettä
1rkl siirappia

IMG_2185

1. Sekoita jauhot, kauraleseet, suola ja kuivahiiva sekaisin kulhossa.
2. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja kaada se jauhoseokseen 
3. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi, löysähköksi taikinaksi

IMG_2192

4. Peitä kulho leivinliinalla ja anna kohota n. 30min lämpimässä paikassa
5. Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille keoksi, ripottele jauhoja päälle ja painele niitä hieman leivän pintaa vasten
6. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen, peitä leipä leivinliinalla ja anna kohota uunin lämpenemiseen asti (tai vielä n. 20-30min)

IMG_2194

7. Paista n. 30-35min uunin alimmalla tasolla
8. Sekoita kiehautettuun (eli kuumaan) veteen siirappi
9. Ota leipä uunista, älä sammuta uunia
10. Voitele leipä pullasudilla kauttaaltaan siirappiseoksella
11. Paista vielä 5 minuuttia

IMG_2195


Siinäpä se! Helppoa ja hyvää, ei tarvii taikinaa vaivailla ja silti ihan mukavankokonen leipä tulee. Suositelen syömään lämpimänä oivariinin kanssa, on muuten parasta ikinä. Toivottavasti tykkäsitte!